


Tuomas Enbusken vieraana 17.2.2016. Katso lähetys

Vaurastuminen ei vaadi satumaista onnea eikä selvännäkijän kykyjä, vaan pitkäjänteistä ja kurinalaista tekemistä. Nimitämme valtavirrasta poikkeavaa pitkäjänteistä sijoitustyyliämme bisnessijoittamiseksi.
Bisnessijoittaminen on kaukana tälle toimialalle tyypillisestä arvaamisesta ja ennustamisesta. Erotuksena omasta tyylistämme nimitämme perinteistä osakkeiden tunnuslukuihin pohjautuvaa osakesijoittamista osakepeliksi. Osakkeilla pelaaminen taitaa olla todella hauskaa, koska täytyyhän siitä olla pelaajille jotain hyötyä, sillä osakepelaajien tuotot eivät tutkitusti ole kummoisia.
Meidän palvelumme on suunnattu korkeasta tuotosta kiinnostuneille osakesijoittajille. Emme siis myy viihdettä emmekä sirkushuveja, vaikka niiden kysyntä olisi tietenkin huomattavasti suurempaa. Haluamme tarjota uuden vaihtoehdon sellaisille säästäjille, joita todella kiinnostaa oman varallisuuden kasvattaminen kohtuullisella riskinotolla.

Osakepelissä markkinahintojen heilunta nähdään suurena riskinä. Tältä riskiltä täytyy yleisen uskomuksen mukaan suojautua hajauttamalla osakesijoituksia satoihin osakkeisiin, mutta myös täysin tuottamattomiin omaisuuslajeihin.
Bisnessijoittajan näkökulmasta osakemarkkina avautuu täysin erilaisena. Heilunta on tervetullutta, koska silloin on mahdollista ostaa itselle tuttua bisnestä halvalla. Bisnessijoittajan omistukset keskittyvät muutamaan valittuun bisnekseen, jotka omistaja tuntee hyvin. Bisnessijoittaja ei keskitä omistuksiaan vain keskittämisen ilosta, vaan halusta ymmärtää jokainen riskisijoitus. Vain silloin on mahdollista arvioida sijoittamisen riskejä.